Olen seurannut oikeastaan koko ikäni alumiiniveneiden kehitystä alkaen lapsuuden Jamil-veneestä ja ensimmäisestä Buster 415 -veneestä päätyen nykyaikaisiin "alu-fibre" -veneisiin.
Silver toimi myös suunnannäyttäjänä hytillisissä alumiiniveneissä Suomessa ja taitaa edelleen olla ainoa alumiinisen WA-veneen valmistaja.
Kuitenkin kehityskulku on saanut myös uudenlaisia piirteitä. Faster on noussut merkittäväksi valmistajaksi, vaikka toteuttaa karkean hienostunutta kokoalumiinirakennetta. Buster on tuonut markkinoille jo useita kokoalumiinisia Pro-sarjan malleja.
Faster on myös muutenkin noussut jonkinlaiseksi suunnannäyttäjäksi alalla: se on tuonut markkinoille nousulistattomat pohjat, jotka ovat saaneet estottomia kehuja ajo-ominaisuuksistaan, sekä mm modulaariset sisäkalusteet, joita kumpaakin on markkinajohtaja Buster tuonut omiin veneisiinsä.
Vaikka ruotsalaisia on totuttu pitämään perinteisesti neitimäisinä sukkaverkkomiehinä vaikuttaa, että alumiiniveneet sielllä suunnassa edustavat miehekkäämpää linjaa kuin kotimaiset. Tunnettuja loistavia tuotteita ovat mm. Anytec ja Arronet.
Koska globaalissa maailmassa muutos on pysyvää, on myös ns. halpatuontimaista ilmestynyt venemerkkejä, mutta ne eivät ole vielä saaneet merkittävää asemaa luultavasti huonommista ajo-ominaisuuksistaan ja huonosta viimeistelystä johtuen. Muistettava on myös, että halvempi ostohinta näkyy myös lähes poikkeuksetta jälleenmyyntiarvossa ja -ajassa eli mitään Skoda-ilmiötä ei markkinoilla ole vielä tapahtunut.
Summa summarum
Alumiinivenemarkkinat näyttää jakautuvan kahtia: toisaalta palataan takaisin alumiiniveneiden juurille, jolloin haluttiin veneen olevan helppohoitoinen, miehekäs, työkalumainen vene ja toisaalta mennään yhä hienostuneempiin toteutuksiin sisäkuorineen kuomuineen ja vauhtiraitoineen.
Kysymys oikeastaan kuuluu, miksi tuo jälkimmäinen kehityssuunta tapahtuu? Miksi asiakkaat eivät valitse kokolasikuituista venettä?
