tiistai 21. marraskuuta 2017

Alumiiniveneen myrkkymaali, osa 2.

Varoitus Trilux-merkkisen eliönestomaalin käytöstä alumiiniveneessä ja muuta asiaa pohjan maalaamisesta

Vaikeudet alumiiniveneen myrkkymaalauksessa ovat tuttuja entisen veneeni kautta. Minulta kysyttiin hiljattain neuvoa, koska Yamarin Cross -merkkisen alumiiniveneen pohjassa oli alkanut esiintyä syöpymiä ja myrkkymaali irrota (oheinen kuva). Vene oli myyty tuttavalleni asiallisesti maalattuna veneilyalan liikkeestä.

Kysyin ensin mitä maalia oli käytetty varmistaakseni, että se on sopiva alumiiniveneelle. Seuraavaksi kehotin tarkistamaan sinkit ja maadoitukset sekä varmistamaan, että muissa läheisten laituripaikkojen veneissä ei ole sähkövuotoja. Kyse oli Internationalin Trilux-maalista, jota käytetään melko yleisesti alumiiniveneissä.


Tapauksessa jäi kuitenkin mietityttämään se, että syöpymät esiintyivät vedenrajassa eivätkä siellä täällä, kuten esim. omassa veneessäni. Ei muuta kuin intensiivistä googletusta.




Ensiksi selvisi, että kyseinen maali sisältää kuparia. Kupari on alumiiniveneelle sama asia kuin suola jäälle. Jos mitään kuparista laittaa kontaktiin alumiiniveneen vesilinjan alapuolisiin osiin, on seurauksena reikäjuustoa hyvinkin lyhyessä ajassa.



Käytetty maali (Trilux) kuitenkin siis sisältää kuparia. Kupari on maalissa  tiosynaattimuodossa, jonka pitäisi ilmeisesti olla parempi, tai ainakin alumiiniystävällisempi, kuin perinteinen oksidimuoto. Seuraavassa vapaa käännös valmistajan edustajan tekstistä:

"Helpoin tapa selittää (miksi kuparitiosynaattia voi käyttää maalissa) on, että "kuparitiosynaatti" on paljon pienempi molekyyli kuin "kuparioksidi". "Kuparitiosynaatissa" on myös vähemmän "kupari-ioneja" joita maalissa sitten vapautuisi.

Vuosien tutkimuksissa olemme havainneet, että käytettäessä "kuparioksidia" maalissa vapautuu suurempi määrä "kupari-ioneja" jotka sitten aiheuttavat elektrolyysin (elktrolyysin takia siis alumiini syöpyy) riippumatta siitä millaista pohjamaalia tai kuinka paljon oli käytetty.

Sen sijaan käytettäessä "kuparitiosynaattia" maalissa, havaitsimme, että koska "kupari-ioneita" oli vähemmän ei maalista syntynyt elektrolyysiä alumiinipinnan kanssa kunhan pinta on käsitelty asianmukaisesti pohjamaalilla. Suosittelemmekin, että pohjamaalia laitettaisiin vähintään 0,23 mm paksuinen kerros pohjaan, etteivät maalin "kupari-ionit" pääsisi missään tapauksessa kosketuksiin alumiinin kanssa ja samalla tietysti parannetaan eliönestomaalin tartuntaa".

Edellä mainittu voisi siis selittää, miksi maalin irtoilu ja syöpymät olivat keskittyneet veneen vesilinjaan eikä esimerkiksi keskelle pohjaa. Epäilykseni on, että eliönestomaali on maalattu vesirajassa hiukan pohjamaalin yli, jolloin suora kontakti alumiiniin on päässyt syntymään.



Miten sitten välttää edellä kuvattu?


Sinänsä Trilux on toimiva tuote (toisin kuin Hempel's:in Alusafe oman kokemukseni mukaan) ja sitä käyttävät myös alumiinivenevalmistajat. Alla pääkohdat, jotka tulisi ottaa huomioon alumiiniveneen pohjamaalauksessa.

1. Tee pohjatyöt kunnolla. Jos fuskaat pohjatöissä, parempi olla maalaamatta kokonaan. Tee alumiinipohjan karhennus ja puhdistus kunnolla. Karhenna pohja nimenomaan hioen tai hiekkapuhaltaen. Älä käytä happokäsittelyä, vaikka maalien ohjeessa niin saatetaankin neuvoa. Hyvä juttu noiden lisäksi voisi olla pitää venettä vedessä jokunen kuukausi ilman pohjamaalia, jolloin pohja pääsee oksidoitumaan.

2. Maalaa pohjamaalia tarpeeksi paksusti maalinvalmistajan ohjeen mukaan. Yleensä se tarkoittaa n. 3-4 kerrosta maalia esim. telalla maalatessa. Tässä tapauksessa kannattaa miettiä pohjamaalin vesilinjan teippaamista ylemmäs kuin eliönestomaalin. Näin ei vahingossakaan tule maalattua eliönestomaalia yläreunastaan suoraan alumiiniin. Ongelmana vesilinjan teippauksessa ylös on, että koska alumiiniveneiden runkoväriin löytyvää maalia on vaikea löytää, voi ylös nostettu vesilinja näyttää jonkun mielestä huonolta.

3. Maalaa eliönestomaali (nahkean) pohjamaalin päälle, mutta varo maalaamasta alumiinia, eikä sinkkejä saa maalata.

Vaihtoehtoisesti voit myös valita kokonaan kuparittoman eliönestomaalin tai jättää veneen pohjan maalaamatta kokonaan. Jälkimmäisessä tapauksessa on syytä pestä veneen pohja muutaman kerran veneilykauden aikana tavalla tai toisella erityisesti heinä-elokuussa, kun vesi on lämmin ja näkki kiinnittyy pohjaan.

Lopuksi

Kaikki edellä mainittu on ns. valistunutta arvailua ainakin ensi kesään asti, jolloin selviää, loppuuko veneen syöpyminen oikeasti eli, että oliko syynä virheellinen maalaus.

Itse välttäisin minkään kuparia sisältävän maalin laittamista alumiiniveneen pohjaan. Omassa käytössäni, eli kalastuksessa ja retkeilyssä, veneen pohjaan tulee helposti pieniä pohjakosketuksia, enkä tiedä, voiko alumiini lähteä syöpymään, jos naarmu jatkuu kaikkien maalikerrosten läpi alumiiniin asti.

Tapauksesta keskusteltaessa kävi ilmi, että veneen oli myynyt Astrum auto- ja venetalo. Astrum kieltää maalanneensa itse pohjaa, vaan väittää ostaneensa sen valmiiksi maalattuna. Astrum kuitenkin kieltäytyy kertomasta, mistä vene on heille tullut. Myöskään venerekisteristä ei löydy tietoa veneen edellisestä omistajasta. Kuin sattumien kauppaa, väänsin kättä samaisen veneliikkeen kanssa pitkään veneeni epäonnistuneesta pohjamaalauksesta.

Sanastoa:
Sinkki: veneen metalliosissa käytettävä metallikappale, jonka on tarkoitus syöpyä metalliosan sijasta.

Vesilinja: vedenpinnan raja veneen ulkolaidassa. Yleensä eliönestomaalin halutaan noudattavan tätä rajaa mahdollisimman tarkasti.

Pohjamaali: alusmaali, praimeri, primeri, tartuntamaali. Maali, joka maalataan veneen pohjaan varsinaisen eliönestomaalin alle. Puhjamaalin tarkoituksena on tartuttaa eliönestomaali, muodostaa vettä läpäisemätön kerros (lasikuituveneissä) ja joissakin tapauksissa myös muodostaa sähköisesti eristävä kerros eliönestomaalin ja alumiinirungon väliin.

Eliönestomaali: myrkkymaali, antifouling. Maali, jonka tarkoitus on estää levien ja näkin kiinnittyminen veneen pohjaan. Kiinnittymisen estoon on eri tapoja kuten esim. maalin myrkyllisyys ja maalin kuluminen.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Bella liittyy aluvalmistajien joukkoon.

https://www.bellaboats.com/index.php?mact=News,cntnt01,detail,0&cntnt01articleid=72&cntnt01origid=15&cntnt01detailtemplate=detail&cntnt01returnid=20

torstai 25. elokuuta 2016

Kölille suoja

Lasikuitu tai viralliselta nimeltään kai lujitemuovi veneenrakennusmateriaalina on loistava. Se on luja, pitkäikäinen, helposti muotoiltavissa ja helppo myös korjata. Yksi seikka kuitenkin tekee siitä haavoittuvan. Ilman pinnassa olevaa gelcoat kerrosta lasikuitu imee pikkuhiljaa itseensä vettä joka talvella jäätyessään ja laajentuessaan pikkuhiljaa heikentää rakenteen lujuutta.

Vedenpinnan yläpuoleisissa osissa naarmut gelcoatissa ovat lähinnä kosmeettinen haitta, koska pinta ei ole jatkuvassa kosketuksessa veteen ja kerkeää kuivua sateiden välillä. Sen sijaan vesilinjan alapuoleisissa osissa lasikuitu kerkeää imemään vettä koko veneilykauden ja pahimmassa tapauksessa nostetaan ylös suoraan pakkasiin.

Helpoiten (ja melkein väkisin) gelcoat vaurioituu esim rantauduttaessa luonnonsatamiin pohjan ottaessa kosketusta rannan kiviin ja hiekkaan.

Tämä vene on ABS muovia, joten naarmut eivät niin haittaa.


Syvimmällä veneestä ui köli ja se on siis myös arin vaurioitumaan pohjakosketuksissa. Köliä siis pyritään suojaamaan erilaisin keinoin. Perinteinen tapa on ollut ns kölirauta eli lattarauta, joka kulkee veneen keulasta vähän vesilinjan yläpuolelta kohti perää. Nykyisin, materiaalien kehittyessä on tullut myös muunlaisia suojia kölille.


Kölirauta

Monet valmistajat asentavat köliraudan veneeseen jo tehtaalla. Silloin kiinnitys on mahdollista tehdä läpipohjan tulevilla pulteilla. Jälkiasennettaessa kölirauta usein laitetaan ruuveilla ja liimamassalla kiinni. Jotkut kertovat jopa käyttävänsä pelkkää liimamassaa tai liimamassaa ja ruuvit kummassakin päässä.

Ruuvikiinnityksen välttelemiseen on tietysti syynä pyrkimys välttää reikien tekemistä lasikuituun. Jos reikien tiivistys pettää voi sitä kautta vettä imeytyä kuituun. Materiaalin pitää tietysti olla haponkestävää terästä ja ruuvit on ns senkattava, etteivät ruuvinkannat jää koholleen

Muovilistat

Muovialan liikeistä kuten Etolasta saa erilaisia muovilistoja, joiden käyttötarkoitus ja kiinnitys ovat samoja kuin metallisissakin.


Kaupalliset kölisuojat


Markkinoilla on kölisuojia ainakin nimillä Keel Guard https://keelguard.com/ ja Keel Shield http://www.gator-guards.com/. Nämä kiinnittyvät runkoon pelkästään liimaamalla ja tulevat muutamia senttejä kölin molemmin puolin.

Näistä jälkimmäinen eli Keel Shield on voittanut Amerikassa jonkin testin ja ilmeisesti ollut ylivoimainen kestävyydeltään kilpailijoihin nähden.

Hinnat

Hintojen saaminen on yllättävän vaikeaa. En löytänyt googlaamalla ainoatakaan yritystä, joka kölirautoja ilmoittaisi asentavansa. Muovisten kölilistojen kanssa sama asia. Kölisuojilla on erilaisia hintoja. Niihin saa kuitenkin helposti uppoamaan 200-300 € ilman asennuskuluja.

Jos jollakin on tietoa kölirautoja tekevistä yrityksistä, voisi informoida ystävällisesti minua.

Mikä on paras?

Kölirauta tukevalla kiinnityksellä suojaa ehkä venettä parhaiten karilleajon yhtydessä, mutta on varmaankin vaikein kiinnittää ja pelko ruuvikiinnitysten löystymisestä ja veden imeytymisestä kuituun.

Muovilista lienee helpompi kiinnittää, mutta ei niin vahva kuin rauta esim karilleajotilanteessa.

Kölisuojat ovat tuotteistamisen takia hyviä tee se itse paketteja. Minissa on mukana kaikki tarvittava ohjeineen. Kölisuojien kohdalla kysymysmerkki on kestävyys. On kuulunut tarinoita, että esimerkiksi vanettä traileroitaessa kölisuojat ovat irronneet. Ainakin siis tuo Keel Guard.

tiistai 23. elokuuta 2016

Päävirtakytkimestä

Hämmästyin uutta venettäni ropeltaessani, että kun olin sammuttanut sähköt päävirtakytkimestä, pystyinkin kallistamaan moottoria vielä ylös ja alas trimmillä. Edelleen huomasin, että moottorihan lähtee käyntiin vaikka päävirtakytkimestä virrat on katkaistu.

Aukaisin sitten päävirtakytkimen ja huomasin, että moottorin sähköt eivät mene sen kautta, vaan moottorin kaapelit on vedetty suoraan akulle.

Veneen akku ja pääkytkin ja sulake.


Moottorin sähköt päävirtakytkimen kautta vai ei?

Ensiksi epäilin virhettä asennuksessa ja olin yhteydessä moottorin jälleenmyyjään. Hän vakuutti kyseessä olevan modernien moottorien kohdalla normaali käytäntö, sen kummemmin asiaa kuitenkaan selittelemättä, joten en vastausta purematta niellyt.

Seuraavaksi lueskelin oman moottorini ja muiden moottoreiden käyttöohjekirjoja, mutta asiasta ei löytynyt oikeastaan mitään mainintaa.

Hämmästyttävän vähän myöskään tietoa löytyi Googlettamalla kotimaisella tai lontoonmurteella. Parhaiten päasin kuitenkin asian kärryille oheisesta keskustelusta.

http://www.kalamies.com/kalastus-keskustelut/veneet-moottorit-varusteet-kulkupelit/halpa-paavirtakytkin-ja-sen-opetukset-53336?start=25.

Keskustelun lopputulema oli, että koska tahaton jännitekatko (hapettuneen tai heikkolaatuisen pääkytkimen aiheuttamana) moottorissa saattaa tehdä niin pahaa jälkeä nykyaikaisessa perämoottorissa, kannattaa jättää se päävirtakytkin pois kokonaan moottorin ja akun välistä.


Kannattaa kuitenkin pitää veneessä jokin työkalu mukana, että akkukengän saa tarvittaessa irti jos vaikkapa solenoidi jumittaa. Akun navat kannattaa suojata, ettei se jakoavain tipahda sulkemaan napoja oikosulkuun.


Tarvitaanko päävirtakytkintä enää?

Päävirtakytkin on edelleen tarpeellinen. Sen taakse voi laittaa kaiken muun elektroniikan, jotka menevät sitten varmuudella pois päältä kun virtakytkin laitetaan off-asentoon. Joskus näet jokin laite voi jäädä stand by-tilaan, tai valot päälle ja seurauksena tyhjä ja jopa vioittunut akku.


Automaattinen pilssipumppu. Päävirtakytkimen taakse vai eteen?

Tähän on kaksi koulukuntaa. Toisen mielestä (automaattisen) pilssipunpun tulee saada sähkönsä suoraan akulta. Tämä sen takia, että jos  veneeseen kertyy sadevesityhjennyksestä huolimatta vettä välipohjaan, poistaa pilssipumppu sen pois. Vettä voi kertyä esimerkiksi siksi, että vedenpoistoaukot ovat menneet tukkoon vaikkapa puista varisseiden lehtien takia.

Toinen koulukunta taas laittaa pilssipumpunkin pääkytkimen taakse. Tiedän ainakin yhden tapauksen kaveripiiristäni, jossa pilssipumppuun on tullut vika ja pumppu jumiutunut päälle, tyhjentänyt akun ja itse pilssipumppukin ylikuumentunut.


Johtopäätökset

Omassa veneessäni siis moottorin sähköt jatkossakin tulevat suoraan akulta



tiistai 5. heinäkuuta 2016

Uusi vene


Elämäntilanteet muuttuvat ja veneet vaihtuvat.

Silver Eagle WA lähti ja pari vuotta sujui veneillen Terhi 385 + Suzuki 4 hv: llä ja vuoden 1978 Busterilla, jossa lähes käyttämätön Yamaha 20 hv 2T

Nyt kuitenkin hiljattain tulin sen verran rahoihini, että päätin ostaa uuden kalaveneen. Kartoitin tilannetta sekä käytettyjen, että uusien osalta.

Speksit olivat, että vene on n. 5,5 - 6, 5 m pitkä pulpetti tai WA-vene. Moottorin pitäisi olla uusi tai vähän ajettu perä- tai sisäperämoottori. Hinnan yläraja n. 30 000 €. Ohjauspulpetin pitäisi tarjota suoja kahdelle, tilaa heittouistelulle ja satunnaisille matkustajille täytyisi olla. Veneitä, joita katselin olivat mm. Faster 560 CC, Kulkuri 21, Uttern 64 dti, Silver Shark CC, Buster XL pro, Lohi 585, Scantic 580...

Katsoin veneitä uutena ja käytettynä, ja päädyin ostamaan uuden. Loppupeleissä päädyin Micore 628:CC offshoreen. jonka päätin tuoda uutena Ruotsista, koska suomalainen jälleenmyyjä BRM marine oli hyvin nihkeä tekemään kauppaa. Lieneekö ollut kyse ikävien yhteensattumien summasta, vai siitä, että tehtaalla tarjouksessa ollut venepaketti sisälsi Hondan ja BRM-Marine myy Evinrudea.

Micore 628 cc Offshore

Valinta sujui tällä kertaa aika vahvasti fiiliksellä, mutta vähäisimpänä  vaikuttimena ei varmasti ollut venelehden testi, jossa Micore 628:n sisarmallia Micore 630: tä kehuttiin huikein ylisanoin, mm:

"Olimme testaamassa uutta Micore 630 Off shore -avovenettä Helsingin edustalla. Kokemaani en uskoisi todeksi, ellen olisi ollut henkilökohtaisesti paikalla. Micorella pystyi ajamaan jopa 20 solmun nopeudella kaikkiin aallonsuuntiin. Parhaimmillaan vauhtia oli myräkän keskellä yli 28 solmua."

"vertaista. Kiihtyvyys on hyvä, liukukynnys olematon ja huippunopeus riittävä (35,7 solmua). Myönteisiä ominaisuuksia ovat myös suojaisa ohjaamo, hyvä ajoasento, hyvä ratti, avara keu-
lakansi ja aivan uskomaton määrä säilytystilaa."

Lueskelin myös kasan muita pohjoismaisten lehtien testejä, jossa arviot olivat samansuuntaisia. Kalastusta harrastavana päädyin kuitenkin tuohon sisarmalliin, koska 630:n U-muotoinen ohjaamo olisi liian ahdas omaan käyttööni.

Micore 630 ja suojainen, mutta ehkä ahdas ohjauspulpetti

Pakettitarjous sisälsi mm. veneen, moottorin (Honda BF 115), Karttaplotterin, jossa kaiku (Garmin 721SX), NMEA 2000 -verkon, hydrauliohjauksen, hyvät istuimet, erittäin hyvän kaidevarustuksen, kiinteän tankin (120 l)

Syksyllä minulla onkin sitten paljon enemmän kokemusta asiasta. Päätin tuoda veneeni Ruotsista ajamalla Ahvenanmeren yli, läpi saariston Tammisaareen, jos vain sää sen sallii. Tuontireissusta ehkä erillinen raportti.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Alumiiniveneet kehittyvät

Olen seurannut oikeastaan koko ikäni alumiiniveneiden kehitystä alkaen lapsuuden Jamil-veneestä ja ensimmäisestä Buster 415 -veneestä päätyen nykyaikaisiin "alu-fibre" -veneisiin.



Kehityspolkuja on ollut monenlaisia. Tuntuu, että kehitys aluksi liikkui vain suuntaan, jossa raffit alumiiniset työveneet muuttuivat aina vaan hienostuneemmiksi huviveneiksi huippuna nykyaikaiset Silverit ja Drive, Yamarin  ja Seaboy veneet, joissa enää runko itsessään on alumiinia ja sisäkuoret kiiltävää (valkoista) lasikuitua. Buster myös yritti jossain vaiheessa maalattua runkoa, mutta joutui siitä ilmeisesti luopumaan epäsuosion takia.

Silver toimi myös suunnannäyttäjänä hytillisissä alumiiniveneissä Suomessa ja taitaa edelleen olla ainoa alumiinisen WA-veneen valmistaja.



Kuitenkin kehityskulku on saanut myös uudenlaisia piirteitä. Faster on noussut merkittäväksi valmistajaksi, vaikka toteuttaa karkean hienostunutta kokoalumiinirakennetta. Buster on tuonut markkinoille jo useita kokoalumiinisia Pro-sarjan malleja.



Faster on myös muutenkin noussut jonkinlaiseksi suunnannäyttäjäksi alalla: se on tuonut markkinoille nousulistattomat pohjat, jotka ovat saaneet estottomia kehuja ajo-ominaisuuksistaan, sekä mm modulaariset sisäkalusteet, joita kumpaakin on markkinajohtaja Buster tuonut omiin veneisiinsä.

Vaikka ruotsalaisia on totuttu pitämään perinteisesti neitimäisinä sukkaverkkomiehinä vaikuttaa, että alumiiniveneet sielllä suunnassa edustavat miehekkäämpää linjaa kuin kotimaiset. Tunnettuja loistavia tuotteita ovat mm. Anytec ja Arronet.



Koska globaalissa maailmassa muutos on pysyvää, on myös ns. halpatuontimaista ilmestynyt venemerkkejä, mutta ne eivät ole vielä saaneet merkittävää asemaa luultavasti huonommista ajo-ominaisuuksistaan ja huonosta viimeistelystä johtuen. Muistettava on myös, että halvempi ostohinta näkyy myös lähes poikkeuksetta jälleenmyyntiarvossa ja -ajassa eli mitään Skoda-ilmiötä ei markkinoilla ole vielä tapahtunut.

Summa summarum

Alumiinivenemarkkinat näyttää jakautuvan kahtia: toisaalta palataan takaisin alumiiniveneiden juurille, jolloin haluttiin veneen olevan helppohoitoinen, miehekäs, työkalumainen vene ja toisaalta mennään yhä hienostuneempiin toteutuksiin sisäkuorineen kuomuineen ja vauhtiraitoineen.

Kysymys oikeastaan kuuluu, miksi tuo jälkimmäinen kehityssuunta tapahtuu? Miksi asiakkaat eivät valitse kokolasikuituista venettä?



maanantai 26. elokuuta 2013

Akkutesti

Tässä toinen jokamiestesti.

Tätä testiä varten tarvitset mielellän yleismittarin jollaisen saa esim Biltemasta kympillä. Mahdollisesti esim kaikuluotaimen jännitenäytölläkin saattaa pärjatä, muttane saattavat olla kovinkin epätarkkoja.

Nykyiset perämoottorit ovat erityisen kranttuja sähköstä. Ne tarvitsevat paljon sähköä ja kylmäkäynnistysvirtojen pitää olla suuria. Itse suosittelen akuksi riittävän suurta AGM akkua /akkuja.

Jos akku on huono, tai kapasiteetiltaan riittämätön, voi seurauksena olla mitä ihmeellisimpiä vikoja alkaen käynnistymättömyydestä ja käyntihäiriöistä päätyen virheilmoituksiin, joilla ei ole näennäisesti mitään tekemistä sähköjen kanssa.

Akku on siitä hauska peli, että sen hyvyyttä tai huonoutta ei voi todeta pelkästään mittaamalla akun navoissa olevaa jännitettä. Huonokin akku voi näyttää hyväksyttäviä jännitelukemia, mutta ei kestä kuormitusta lainkaan.

Tässä siis yksinkertainen testi akun kunnon testaukseen. Tämä testi tehdään moottori sammutettuna (virrat päällä).

Kuormita sähköjärjestelmää raskaasti, esim ajamalla moottori trimmin avulla ylös alas ja odota sen jälkeen n. 10 min ja lue jännitemittarin lukema.

Jos jännite on 12,32-12,7 V on akkusi kunnossa ja varattuna 70-100%.

Jos jännite on 12,06-12,20 V on akkusi vähän "kiikun kaakun" ja varaustila 50-60%
Tässä vaiheessa alkaa jo turhia hälyytyksiä tulla.

Jos jännite on 12 V tai vähemmän on akkusi jo ainakin osittain vaurioitunut, eikä se ikinä palaudu täysin entiselleen.